Perusporvaria tarjolla

Maanantai 27.4.2015 - Kari

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä saa laittaa kaiken insinööritaitonsa peliin, jos aikoo saada kasaan kytkentäkaavion, jolla hallituskone toimii yskähtelemättä seuraavat neljä vuotta. Varmana tietona kerrotaan, että kabinettikelpoisiksi keskustan seuraan olisi tässä vaiheessa hyväksytty kokoomus ja perussuomalaiset. Keskustan kenttäväen enemmistö olisi mieluusti vaihtanut  kokomuksen demareihin mutta hyväksyy tämänkin ratkaisun, koska luottaa Sipilän arviointikykyyn kuin tuleviin kylvökeleihin.

On loogista, että vaalien häviäjät löytävät itsensä oppositiosta. Jos näin edettäiisiin, saisimme keskustan ja vihreiden vähemmistöhallituksen. Yhteistyössään epäonnistuneet kokoomus ja demarit eivät varmaan mahtuisi yhdessä oppositioon saati uuteen hallitukseen. Tätä taustaa vasten Sipilän ratkaisu tuntuu viisaalta. Kumpi pukareista pitkässä juoksussa kantaisi paremmin vastuuta, on kysymysmerkki, joka voi kuitenkin vielä saada Sipilän muuttamaan mielensä. Kansakunnan muistilla saattaa olla käyttöä.

Vahvasta köyhän kansan retoriikastaan huolimatta perussuomalaiset asemoituvat poliittisella kartalla kepun oikealle puolelle. Maahanmuuttovastaisuudellaan, hyötykerroinajattelullaan ja vieraita kulttuureita halveksivalla käyttäytymisellään soinilaiset ovat leimautuneet Euroopan äärioikeiston sisarpuolueeksi. Kysymys ei ole vain Hakkaraisen konjakkihöyryistä vaan laajemmasta ilmiöstä, jonka airut tällä hetkellä on satakuntalainen Laura Huhtasaari.

Se nyt kuitenkin vaan on niin, että perussuomalaisten kohdalla Sipilä ei voi käyttää harkintaa. Persut on nieltävä karvoineen kaikkineen. Tämä antaa Soinille valtit neuvotteluissa tehdä sekä ohjelmallisia että tehtävien jakoon liittyviä kynnyskysymyksiä. Ja niitä tulee, koska huutoon on nyt vastattava.

Jos hallituspohjaksi lopullisesti valikoituu tuo perusporvarillinen vaihtoehto, sitä varmaan täydennetään vielä aina uskollisella oikeistopuolueella nimittäin ruotsalaisilla. Vihreät olisi turhan työllistävä kumppani, kun ympäristöhallintoa laitettaisiin uusiin puihin. 

Demarit ovat muutaman vaalitappion jälkeen nukutun yön jälkeen löytäneet itsestään taas sen valtionhoitajapuolueen. Hallitusvastuuseen oltaisiin valmiit, mutta sillä on hintansa. On jonkinlainen paradoksi, että kansa haluaa demarit hallitukseen, muttei äänestä sitä. Äänestäjä on kuin asiakas, joka haluaa kauppaan lähiruokaa, mutta ostaa halvempaa ulkomaista. 

Ennemmin tai myöhemmin saamme hallituksen, jonka kansa on ansainnut. Haasteita siltä ei tule puuttumaan.